Luottamushenkilöpaikkajaot vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen

Käsittelen aihetta nyt hyvin lyhyesti, sillä erinomaisen sään tähden on hyvä jatkaa varastojen siivousta. Millaisia ovat eri puolueiden säännöt ja muut käytänteet paikkojen jakamisessa vaalien jälkeen? Miten eri kunnissa hallintösäännöt vaikuttavat valintoihin? Olisi paljon tutkittavaa ja kenties jopa ihmeteltävää.

Politiikka on varmaan se osa-alue ihmiskunnan elämässä, joka paljastaa ihmisen jaloimmat ja alhaisimmat puolet. Palaan asiaan.

Kuntavaalit 2021

Kuntavaalit vihdoin tulivat ja menivät. Äänestäjät voivat arvioida tekemäänsä ratkaisua parhaiten muutaman vuoden kuluttua. Äänestysinnokkuus oli surkea, valitettavasti. Mistä kaikesta tämä ”innokkuus” kertoo? Ilmiötä olisi syytä tutkia perusteellisesti. Vapaassa valtiossa on toki oikeus olla myös äänestämättä. Onko asiat Suomessa niin hyvin, että ei edes pienimuotoisin vaikuttaminen kiinnosta?

Kiitän vielä saamastani luottamuksesta niin nuoriso- kuin kunnallisvaaleissa. Oma valtuustohistoriani on sikäli erikoinen, että olen ollut mukana jo jonkun aikaa joka toinen kerta. Kunnallisvaaleissa olen tullut valituksi aina, kun olen ollut ehdokkaana. Vähäiseen poliittiseen historiaani liittyy myös vierailut kahdessa muussa puolueessa. Mikäli kouluneuvostovaalit laskettaisiin mukaan, niin vierailuja saataisiin yksi lisää. Keskisuomalaisessa oli 17.6.2021 kirjoitus otsikolla ”Loikkari äänestetään harvemmin jatkoon”. Minua voisi jo luonnehtia loikkareiden loikkariksi. Loikkaamisiin on ollut painavat syyt.

Vielä tämän vuoden alussa oli ajatukseni pitkälti se, että vähäinenkin poliittinen toiminta saa olla osaltani historiaa. Olin tehnyt päätöksen, että en ainakaan itse hakeutuisi ehdokkaaksi. Eri vaiheiden jälkeen olin palannut Keskustan ehdokkaaksi. Itselläni ja saamieni viestien perusteella on tullut tunto siitä, että on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta yhä luottavat. Nämä kunnallisvaalit jouduin käymään sattuneista syistä mahdollisimman pienellä kampanjalla. Mikäli saamani tieto ennen vaaleja olisi pitänyt paikkansa, että paikallislehti ottaa yhteyttä, niin se olisi varmaan auttanut jopa siinä, että ihmisille olisi tullut tietoisuuteen, mitä muutamia vuosia sitten tapahtui jättäessäni Keskustan. Nyt ilmeisesti monella ihmisellä painoi ajatus loikkarista. Oliko näin, on pelkän arvailun varassa. En tässä yhteydessä lähde avaamaan noin kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Paikallislehden yhteydenottamattomuus ei ole itselleni mikään yllätys. Voin olla väärässäkin, mutta olen kenties jonkinlaisella mustalla listalla. Tämä liittyy mahdollisesti Laukaan ja Konneveden kuntaliitosasiaan, jota en painavista syistä kannattanut, mutta lehden poliittinen kanta oli hyvin voimakas kuntaliitoksen puolesta. Toivoisin lehden toimivan objektiivisen informaation välittäjänä, eikä poliittiseen ohjaukseen pyrkivänä. Tällainen toiminta olisi mielestäni kaikille lehdille sopivaa, jotka mainostavat itseänsä poliittisesti sitoutumattomina.

Media on nyt tullut huomioitua ja olin siihen luvannut palata aiemmassa kirjoituksessani. Asia liittyy sopivasti samankaltaiseen ilmiöön kuin eu-parlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 17.6.2021. Hakkaraisen kirjoituksessa elvytyspaketissa todetaan seuraavasti: ”Sanna Marin antoi neuvotteluissa kaikessa periksi ja tulevat sukupolvetkin vielä maksavat tätä karmeutta.” Hakkarainen ei tuo esiin ainuttakaan konkreettista perustelua väitteelleen. Mitkä olivat ne asiat ja yksityiskohdat, joissa pääministeri Marin antoi periksi? Olisi mielenkiintoista tietää. Hakkarainen ottaa asian esiin varsin samalla tavalla kuin medialla on välillä tapa uutisoida eli heitetään ilmoille väite ilman ainuttakaan evidenssiä.

Jätän tämän kirjoituksen tähän ja siirryn seuraamaan EM-futista.

Kevään 2021 vaalikoneet

Kuntavaalit lähestyvät ja on tullut vastattua useampiin vaalikonekysymyksiin. Joukossa on ollut hyviä kysymyksiä. Valitettavasti vastaamisesta on tehty varsin hankalaa, sillä monissa kohdin joutuu vastaamaan vaihtoehdolla ”en tiedä, en osaa sanoa”. Tämä johtuu siitä, että esitetty väittämä pitää sisällään kaksi asiaa, joita ei voi asettaa vastakkain. Kunnan palveluja ajateltaessa vähäisten varojen jakamisessa ei voi asettaa vastakkain lapsia ja vanhuksia. Molemmista ikäluokista tulee pitää huolta niin hyvin kuin on mahdollista.

Yksi kenties ärsyttävimmistä kysymyksistä liittyy vähemmistöihin. Tässä olisi hyvä huomioida, että meistä jokainen kuuluu jollain tavalla vähemmistöön. Miksi yksi ryhmä sukupuolisen suuntautumisen nojalla nostetaan erityisasemaan? Miten todellisuudessa yhteiskunnassamme kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja ihmisten samanarvoisuutta?

Tullessani Suomeen lapsena, niin en osannut puhua paikallista kieltä, saatikka paikallista murretta. Kuuluin vähemmistöön. Koulussa sai kokea monin tavoin hankaluuksia kielivaikeuden takia. Tuolloin 60-luvulla kielitaidoton luokiteltiin varmaan lähinnä tyhmäksi ja oppimattomaksi. Tähän kun lisäsi vielä sen, että olin yksinhuoltajan lapsi, niin kolmannen luokan kansalaisuus oli taattu. Sokerina pohjalla oli vielä se, että meillä oli henkilöauto. Se ei tuollon ollut perheissä itsestäänselvyys, ja lisäksi se, että auton omistajana oli nainen.

Olen nykyisin tuplaleski ja siltäkin osin kuulun vähemmistöön. Pitäisikö leskille suoda kansallinen liputuspäivä?

KiVaa vai onko?

Kiva Koulu -ohjelmaan voit käydä tutustumassa osoitteessa www.kivakoulu.fi

Mitkä ovat sinun kokemuksesi kyseisestä ohjelmasta? Haluaisin kuulla. Tällä hetkellä askarruttaa erityisesti yksi kysymys, että voiko kivassa koulussa kiusata opettajaa ja miten? Onko sinulla siitä kokemusta. Kerro. Haluan tietää laajemmin ja yksityiskohtaisemmin asiasta. Minulle ei riitä pelkät tilastot.

Hyvää tulevaa kevättä!

Pieni pohdinta demokratiasta ja mediasta

Tämä pieni kirjoitus on jo julkaistu aiemmin, mutta tein pienen muutoksen sivustoihin.

Demokratia määritellään kansanvallaksi ja sen syntymäpaikaksi antiikin Kreikka. Tuolloin taisi demokratia olla varsin kaukana nykyisestä käsityksestä. Niin, mikä se nykyinen käsitys on? En ole huomannut, että mediassa demokratiaa olisi millään lailla määritelty, ainakaan vähään aikaan. Sitä vastoin on tuotu esiin, että demokratia on ollut vaarassa siellä ja täällä, etenkin siellä. Entä täällä?

Mikäli demokratian ajatellaan olevan kansanvaltaa, niin kansanvalta taitaa rajoittua lähinnä äänestysoikeuteen. Viimeksi toimitetussa kansanedustajavaalissa sitäkään ei kaikille suotu, kun jossain paikassa äänestyspaikan vahtimestari laittoi äänestyspaikan oven kiinni ja osa äänestyspaikalle tulleista ei voinut äänestää. Asialle lähinnä hymähdettiin. Olisi pitänyt olla tilanteesta enemmänkin huolissaan. Hymähdys riitti, kun kyse oli kotimaasta. Entä jos tilanne olisi tapahtunut jossain muualla?

Kaikissa vaaleissa on mahdollista vaalivilppiin. Kuinka laajaa ja merkityksellistä se on? Mediassa on tuotu esiin, että Ukrainan vaaleissa olisi ollut vilppiä, mutta vastaavasti Yhdysvalloissa ei tai ei ainakaan ollut niin paljon, että sillä olisi ollut merkitystä lopputulokseen. Itseäni häiritsee sellainen uutisointi, jossa tuodaan joku asia esiin, mutta ei esitetä yhden yhtäkään perustetta väitteelle.

Vaalivilppiin liittyvät asiat ovat arkaluontoisia, joten mieluummin niistä vaietaan ja asioista esitetään pelkästään yleistyksiä vailla evidenssiä.

Palataan demokratiaan vielä yhden asian tiimoilta. Mikäli demokratia on kansanvaltaa, niin onko kaikilla mahdollisuus päästä itse vaikuttamaan ja tuomaan näkemyksensä esiin tasavertaisesti. Teoriassa kyllä, mutta käytännössä ei. Palaan asiaan.

Syksyn kynnyksellä

Huhtikuussa kirjoitin vaalien jälkeisestä ajasta pohtien muutamia näkökohtia muun muassa vaaleihin palaamisestani. Vannomaan en ryhdy, sen jo Sanakin kieltää. Tällä erää näyttää lopullisesti siltä, että politiikaksi kutsuttu toiminta on osaltani lopullisesti ohi. Eniten siihen vaikuttaa perhettä kohdannut vakava sairastuminen. Politiikka toki ei myöskään tunnu enää mielekkäältä maassa, jossa ei edes vaalilaskentajärjestelmään voi enää luottaa.

Huhtikuun kirjoituksen loppuosan liitän tähän kirjoitukseen, jolloin lähestyimme pääsiäisen aikaa. Loppuosa oli seuraavanlainen:

Lähestymme pääsiäisen aikaa. Nykyisin monien asioiden osalta on ns. puurot ja vellit sekaisin. Pääsiäisen virpomisperinteeseen halutaan sisällyttää esim. noidat, vaikka siunauksesta pitäisi olla kyse.

Kirkon ja koulun välistä yhteistyötä varten on rakennettu neljä koria määrittelemään, mitä saa sanoa missäkin tilanteessa, onko kyse uskonnonharjoittamisesta vai jostain muusta. Uskonto ja usko ovat eri asioita. Mistä neljässä korissa on pohjimmiltaan kyse? Kyse on siitä, saako nimen Jeesus sanoa vai ei. Tällaista on nykyinen ”kristillinen” perinne. Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, että lapset eivät saisi kuulla evankeliumia hyvästä Jumalasta, joka lähetti Ihmisen Pojan, Jeesuksen, jotta jokaisella, joka Häneen uskoo, olisi elämä tässä ja nyt sekä iankaikkisuudessa.

Meidän tulee toimia niin, että voimme vastata asioista niin ihmisten kuin Jumalan edessä, sillä sitä kohti me kuljemme. Miten on heidän laitansa, jotka hallinnollisilla kikkailuilla estävät lapsilta ja nuorilta evankeliumin? Hekään eivät voi esittää verukkeita.

Pääsiäinen muistuttaa myös maailman syvimmästä yksinäisyydestä, hylkäämisestä, vääryyden kokemisesta ja armosta, mutta ei oikeudesta. Jos eräänä pääsiäisenä olisi tapahtunut oikeus, meillä ei olisi mitään mahdollisuutta. Onneksi saimme armon osaksemme. Tartu siihen!

Toivon sinulle ystävä armorikasta elämää!