Kapea-alaiset eduskuntavaalit

Miksi eduskuntavaaleissa on keskitytty niin voimakkaasti ilmastokysymykseen ja siihenkin hyvin kapea-alaisesti? Miksi halutaan jättää syrjään esim. seuraavat kysymykset: Mitä voitaisiin tehdä, että kansan kahtiajakokehitys saataisiin poikki? Voitaisiinko pieneläkkeitä korottaa ja tehdä eläkekatto? Mitä syrjäytymisen osalta pitäisi tehdä?

Näissä vaaleissa ainoastaan hipaistaan turvallisuuskysymyksiä. Uudesta tulevasta pakolaisaallosta ei ole muistaakseni keskusteltu. Ei myöskään niistä nuorista vihaisista miehistä, jotka eivät saa työtä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan käsittelyä on toivonut jopa presidentti Niinistö. Silti ei puhuta.

YLE:n vastaava toimittaja Jokinen halusi jättää Paavo Väyrysen ulos eduskuntaryhmien vaalitentistä. Oliko syynä nimenomaan Väyrysen suvereeni tietämys ulkopolitiikasta, sillä demokratiasta ei voinut olla kyse. Suomalaisten terveyteen liittyvistä asioista on mainittu vain nimeksi vanhustenhoidon osalta. Hoitajamitoituksen osalta on käyty huutokauppaa.

Entä 5G-verkon terveydelliset vaikutukset? Kannattaa tutustua Belgian ympäristöministeri Céline Fremault toimiin ja mitä on tehty Palm Beachin seutukunnalla, jossa Yhdysvaltain presidentti viettää vapaa-aikaansa. Miten vastaavasti Pohjoismaiden pääministerit ovat toimineet? Onko ihmisten terveys tärkeää? Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa on terveyteen liittyvät asiat otettu huomioon, mutta ei Pohjoismaissa. Onko eräs yritys jo niin iso, että poliitikot taipuvat?

Huoltovarmuuden ja sähkön siirtomaksun vuoksi pitäisi myös keskustella laajemmin valtakunnallisen sähköverkon ostamisesta takaisin suomalaiseen omistukseen. Meneillään olevissa vaaleissa sisäiset ongelmat ovat kenties suuremmat kuin koskaan, ja tätä ei kansamme ansaitse. Monipuolinen keskustelu sallittakoon. Sellaista nimitetään sananvapaudeksi ja demokratiaksi.