Lupaus on täytettävä

Nykyisin ei ole varmaan trendikästä pitää lupauksista, sopimuksista, säännöistä ym. samankaltaisista asioista kiinni. Minä vähät välitän trendeistä, ainakin omasta mielestäni. Heinäkuun lopulla lupasin palata luottamushenkilöpaikkajakoasiaan.

Otan esiin joitakin näkökohtia menemättä kaikilta osin yksityiskohtiin. En voi kieltää sitä, etteikö odotukseni olisi olleet korkealla niin vaalien aikana kuin vaalien jälkeen. Vuosien 2012 ja 2017 kuntavaaleissa en ollut mukana. Vuoden 2008 kuntavaalien jälkeiset kokemukset paikkajaoista on edelleen muistissa. Valintoihin vaikutti monet seikat, ei yksin vaaleissa saatu äänimäärä. Uuden valtuuston aloittaessa vuonna 2009 oli toiminta monelta osin muuta kuin se, mihin luottamushenkilökoulutuskirjallisuus opastaa. Tuosta kaudesta kunnassamme riittäisi vähintään yhteen väitöskirjaan aineistoa.

Kesäkuun kirjoituksessa toin lyhyesti esiin sen, miksi lähdin vuoden 2021 kuntavaaleihin mukaan. Tiesin, että monet virkamiehet olivat kunnassamme vaihtuneet ja uusia henkilöitä oli tullut myös vaaleihin mukaan. Tuntui siltä, että ollaan jonkun uuden kynnyksellä, kun kuunteli esim. ehdokkaiden ajatuksia.

Kuntavaaleissa olin Suomen Keskustan listoilla niin kuin olen aiemminkin ollut kuntavaalien osalta. Aikoja sitten keskisuomalaisella kabinettipolitiikalla minut syrjäytettiin eduskuntavaaliehdokkuudesta. En ollut ainoa. Aikoinaan aiheeseen liittyvä kirjoitukseni julkaistiin Suomenmaa -lehdessä. Joidenkin muiden piirien osalta tuolloin Suomenmaa kirjoitti, kuinka jollekin piirille oli kelvannut jäsenäänestyksen tulokset. Jotenkin on matkan varrella syntynyt ajatus, että Keski-Suomessa keskustalaisuus elää omaa elämäänsä. Mikäli muualla Suomessa tilanne on samankaltainen, niin tilanteelle en tahdo löytää sopivaa sanaa sivistyksen piiristä.

Uuden valtuustokauden alkajaisiksi jouduin perustamaan uuden valtuustoryhmän. Muita, oikeita vaihtoehtoja ei ollut. Mikäli olisin pysynyt Keskustan valtuutettuna, niin silloin olisin hyväksynyt sääntöjen, ohjeiden ja suositusten vastaisen toiminnan. Olen sitä mieltä, että arvojen, puheiden ja toiminnan välillä ei voi olla ristiriitaa. Tämä ei tullut yllätyksenä paikallisjärjestölle, piirille eikä puoluetoimistolle. Olin ollut edellä mainittuihin tahoihin yhteydessä ja kertonut yksityiskohtaisemmin perustelut ratkaisulle. En voi kieltää, ettenkö olisi ollut odotuksiin nähden pettynyt.

Puolueena Suomen Keskusta on menossa jatkuvasti alaspäin. Tilanne ei näytä kiinnostavan edes puoluetta. Vaalien aikana olin jo kertonut joillekin ajatuksista, mitä voidaan tehdä tulevaisuudessa, jotta esimerkiksi neljän vuoden kuluttua ei tarvitse juuri ehdokkaita hakea, vaan ne ovat jo valmiina. Tuntui siltä, että näihin ajatuksiin oli lähtemässä moni mukaan. Innostus oli kuitenkin ns. silmänlumetta, joka viimeistään häipyi vaalien jälkeisessä ensimmäisessä kokouksessa.

Vaalien jälkeiset paikat jaettiin vastoin Suomen Keskustan omia sääntöjä, ohjeita ja suosituksia. Ei ole ihme, että puolue hyväksyy elvytysrahastot ja mitä kaikkea vielä hyväksyykään jatkossa, kun lait ym. eivät merkitse mitään. Tapaus Haavisto oli esimerkki siitä, että lain noudattamisella ei ole merkitystä. Luotto säilyy. Elvytysrahastokeskustelun alkuvaiheessa ministeri Tuppurainen totesi ajankohtaisohjelmassa tarkoituksenmukaisuuden olevan se asia, joka ratkaisee. Kun on tarkoituksenmukaista pitää niin saksalaiset kuin ranskalaiset pankit hyvässä kunnossa, niin voidaan surutta mennä suomalaisten kukkarolle. Tämä on pelin henki, niin kauan kuin Suomi on Euroopan unionin jäsen ja jos unionin toimintatavoille ei saada muutosta. Onko seuraava johtopäätökseni oikea? Ammattipoliitikot rakastavat istumista enemmän Brysselin pöydissä kuin suomalaisia.

Niin se varmaan sitten on, että on tultu aikakauteen, jossa sopimuksia ja lakeja tulkitaan tilanteeseen sopivalla tarkoituksenmukaisuudella. Näin myös paikkajaoissa kuntavaalien jälkeen. Nyt tarkoituksenmukaisuus voidaan löytää ahneudesta, itsekkyydestä ja muista tämän ajan ”jaloista” periaatteista.

Nyt luottamushenkilöpaikkoja jaettiin pelkästään äänimäärän perusteella. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö esim. tilanteessa, jossa jollekin henkilölle ryhdytään keskittämään ääniä ehdokkaan sidosryhmissä. Demokratiaan varmaan kuuluu myös äänestyskäyttäytymisen ohjailu ja paikkajako-ohjailu, jopa ulkopuolisten toimesta? Tässä yhteydessä on mainittava, että puolueella oli jaossa ainakin kolmen sivun pituinen tiedote paikkajakojen hoitamiseksi. Mikäli paikat olisi tullut jakaa pelkästään äänimäärän perusteella, niin ohjeistukseen olisi varmaan riittänyt lyhyempikin ohjeistus.

Menikö paikkajako sitten suhteessa vaaleissa saatuun äänimäärään? Ei mennyt. ”Innokkaimmat vastuunkantajat” saivat useamman lautakuntapaikan ja varajäsenyyden. Mielenkiinnosta laskin tunnusluvut niin valtuutettujen kuin varavaltuutettujen osalta. Matemaattisesti tarkasteltuna tilanne oli mielenkiintoinen. Aikoinaan oli tapana pisteyttää luottamushenkilöpaikat: oliko kyseessä puheenjohtajan paikka jne. Tällä tavalla tarkasteltuna Laukaassa niin Keskusta kuin SDP rohmusivat itselleen suhteessa paikkoja yli saadun äänimäärän. Huolimatta Perussuomalaisten huomattavasta kannatuksen lisäyksestä, jäivät he paikkajaossa nuolemaan näppejään. Suomalainen demokratia on toiminut oikeusvaltioperiaatetta noudattaen.

Miten alas äänestysaktiivisuuden on Suomessa laskettava, jotta tilanteeseen herätään? Suomen Keskustaa ei juuri näytä kiinnostavan kannatuksen lasku ja paikallisella tasolla se on laskenut jo pitkään. Elämme monella tapaa kulttuuri- ja teollisuudenvallankumouksen aikaa, jossa yhtenä ilmentymänä on minulle, minulle ja vielä minulle -periaate. Siinä ei välitetä enää aatteista, ei lähimmäisestä, eikä juuri muusta kuin omasta paikasta edes hetken auringossa. Ryhmällä ei ole merkitystä oman paikan saamisen jälkeen.

Tällä erää ei aiheesta enempää. Hyvää alkanutta syksyä!

Kuntavaalit 2021

Kuntavaalit vihdoin tulivat ja menivät. Äänestäjät voivat arvioida tekemäänsä ratkaisua parhaiten muutaman vuoden kuluttua. Äänestysinnokkuus oli surkea, valitettavasti. Mistä kaikesta tämä ”innokkuus” kertoo? Ilmiötä olisi syytä tutkia perusteellisesti. Vapaassa valtiossa on toki oikeus olla myös äänestämättä. Onko asiat Suomessa niin hyvin, että ei edes pienimuotoisin vaikuttaminen kiinnosta?

Kiitän vielä saamastani luottamuksesta niin nuoriso- kuin kunnallisvaaleissa. Oma valtuustohistoriani on sikäli erikoinen, että olen ollut mukana jo jonkun aikaa joka toinen kerta. Kunnallisvaaleissa olen tullut valituksi aina, kun olen ollut ehdokkaana. Vähäiseen poliittiseen historiaani liittyy myös vierailut kahdessa muussa puolueessa. Mikäli kouluneuvostovaalit laskettaisiin mukaan, niin vierailuja saataisiin yksi lisää. Keskisuomalaisessa oli 17.6.2021 kirjoitus otsikolla ”Loikkari äänestetään harvemmin jatkoon”. Minua voisi jo luonnehtia loikkareiden loikkariksi. Loikkaamisiin on ollut painavat syyt.

Vielä tämän vuoden alussa oli ajatukseni pitkälti se, että vähäinenkin poliittinen toiminta saa olla osaltani historiaa. Olin tehnyt päätöksen, että en ainakaan itse hakeutuisi ehdokkaaksi. Eri vaiheiden jälkeen olin palannut Keskustan ehdokkaaksi. Itselläni ja saamieni viestien perusteella on tullut tunto siitä, että on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta yhä luottavat. Nämä kunnallisvaalit jouduin käymään sattuneista syistä mahdollisimman pienellä kampanjalla. Mikäli saamani tieto ennen vaaleja olisi pitänyt paikkansa, että paikallislehti ottaa yhteyttä, niin se olisi varmaan auttanut jopa siinä, että ihmisille olisi tullut tietoisuuteen, mitä muutamia vuosia sitten tapahtui jättäessäni Keskustan. Nyt ilmeisesti monella ihmisellä painoi ajatus loikkarista. Oliko näin, on pelkän arvailun varassa. En tässä yhteydessä lähde avaamaan noin kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Paikallislehden yhteydenottamattomuus ei ole itselleni mikään yllätys. Voin olla väärässäkin, mutta olen kenties jonkinlaisella mustalla listalla. Tämä liittyy mahdollisesti Laukaan ja Konneveden kuntaliitosasiaan, jota en painavista syistä kannattanut, mutta lehden poliittinen kanta oli hyvin voimakas kuntaliitoksen puolesta. Toivoisin lehden toimivan objektiivisen informaation välittäjänä, eikä poliittiseen ohjaukseen pyrkivänä. Tällainen toiminta olisi mielestäni kaikille lehdille sopivaa, jotka mainostavat itseänsä poliittisesti sitoutumattomina.

Media on nyt tullut huomioitua ja olin siihen luvannut palata aiemmassa kirjoituksessani. Asia liittyy sopivasti samankaltaiseen ilmiöön kuin eu-parlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 17.6.2021. Hakkaraisen kirjoituksessa elvytyspaketissa todetaan seuraavasti: ”Sanna Marin antoi neuvotteluissa kaikessa periksi ja tulevat sukupolvetkin vielä maksavat tätä karmeutta.” Hakkarainen ei tuo esiin ainuttakaan konkreettista perustelua väitteelleen. Mitkä olivat ne asiat ja yksityiskohdat, joissa pääministeri Marin antoi periksi? Olisi mielenkiintoista tietää. Hakkarainen ottaa asian esiin varsin samalla tavalla kuin medialla on välillä tapa uutisoida eli heitetään ilmoille väite ilman ainuttakaan evidenssiä.

Jätän tämän kirjoituksen tähän ja siirryn seuraamaan EM-futista.