Riittääkö raha terveydenhuoltoon, kokouspalkkioihin ja tappamiseen?

Tänään 18.7.2025 Keskisuomalaisessa oli mielestäni erinomainen kirjoitus hyvinvointialueiden rahoitusmallista. Tässä on tullut nähtyä suomalaista terveydenhoitojärjestelmää, milloin kauempaa ja milloin todella läheltä yli kuuden vuosikymmenen ajalta. Kuluneen kevään ja kesän aikana on joutunut pohtimaan, että ansaitseeko suomalaiset tällaisen järjestelmän, joka on monelta osin kallis ja tehoton. Olisiko suomalaisessa koulutusjärjestelmässä myös muutoksen paikka, jos noin vähintään viisi vuotta on kulutettu housun persauksia yliopistojen penkeillä ja saatu nykyisen kaltainen järjestelmä aikaiseksi?

Nykyisestä hyvinvointialuemallista voidaan varmaan eniten ”kiittää” suomalaisia poliitikkoja. Heidän kauttaan on saatu sitä, mitä on tilattu. Siltä osin ei kai voi valittaa. Se, missä on onnistuttu uudistuksessa, niin ainakin johtajien palkkatasot on saatu huippuunsa. Tämäkö oli uudistuksen tavoite? Mitä jos uudistuksen tavoite olisi ollut tehokkaamman ja laadukkaamman hoitojärjestelmän kehittäminen? Puheissa kenties näin oli, mutta tarkoituksena oli varmaan saada kuitenkin aikaan hallintomalli, joka takaa puolueille yhä suuremmat tulot mm. kokouspalkkioiden kautta. Tämä luonnollisesti sopii parhaiten sosialidemokraateille ja keskustalaisille. Kokoomukselaisille sopii varmaan se, että saadaan aikaiseksi tehoton järjestelmä, jossa ainoastaan niillä, joilla on varaa maksaa itse tai on ollut varaa hyviin vakuutuksiin, saavat hoitoa yksityiseltä puolelta. Näin perinteiset suuret puolueet toimivat omaa etua ajaen, kuka perustellen mitenkin toimintansa tavoitteet.

Onko oikein, että työttömälle nuorelle ehdotetaan ensimmäisenä yksityiseltä puolelta pyytämään apua? Suomessa on erikoinen tilanne: maksat veroja, jotta palvelut toimisivat, mutta kuitenkin apua saadaksesi oikea-aikaisesti potilaan kokonaistilannetta ajatellen pitäisi apua hakea yksityiseltä puolelta. Nuori, joka ei tupakoi, ei käytä huumeita ja pyrkii elämään terveellisesti, on täysin pulassa, kun apua tarvitsisi. Tiedustelin Keski-Suomen hyvinvointialueelta tilannetta. Kysyin, että pääseekö nuori sitten hoitoon, jos joudutaan turvautumaan ambulanssiin. Kuulemma ambulanssiin pääseminen olisi jo saavutus. Muuten en keskusteluamme enempää ainakaan tällä erää kommentoi.

Mitä rahoitukseen tulee, niin sillä rahamäärällä, jota Suomesta on tuettu tappamista Ukrainassa, olisi Keski-Suomen hyvinvointialuetta jo pyöritetty kolme vuotta. Saa oikaista, jos summa ei täsmää. Toki on mahdollista, että todellisia summia on myös piilotettu. Myönnän liittäväni asiaan aiheen, josta ei nykypäivänä saisi kirjoittaa tai puhua. Ymmärrän sen vaaran, että saa trollin maineen, kun nimittäjällä ei ole parempaa argumenttia esittää asiasta. Suomessa voidaan haukkua Yhdysvaltojen presidenttiä, vaikka kuinka paljon tahansa ajatuksesta ”Yhdysvallat ensin”, mutta eikö jokaisen valtion päämiehen pidä ensisijaisesti ajatella omia kansalaisiaan. Ymmärrän, että tällainen ”omat ensin” ajattelu ei liity vasemmistolaiseen ideologiaan ja politiikkaan oman kansakunnan kohdalla, vaan asettuu globaaliseen ulottuvuuteen, jossa halutaan tehdä kaikki mahdollinen, jotta ehyt ja terve ihmiselämä saataisiin hajotettua. Vasemmistopoliitikoille esittäisin kysymyksen, että jos ette halua kansalaisten saavan apua yksityiseltä puolelta, niin miksi tuette tehottoman ja kalliin järjestelmän ylläpitämistä, helppojen kokouspalkkioiden takiako?

Syksyn kynnyksellä

Huhtikuussa kirjoitin vaalien jälkeisestä ajasta pohtien muutamia näkökohtia muun muassa vaaleihin palaamisestani. Vannomaan en ryhdy, sen jo Sanakin kieltää. Tällä erää näyttää lopullisesti siltä, että politiikaksi kutsuttu toiminta on osaltani lopullisesti ohi. Eniten siihen vaikuttaa perhettä kohdannut vakava sairastuminen. Politiikka toki ei myöskään tunnu enää mielekkäältä maassa, jossa ei edes vaalilaskentajärjestelmään voi enää luottaa.

Huhtikuun kirjoituksen loppuosan liitän tähän kirjoitukseen, jolloin lähestyimme pääsiäisen aikaa. Loppuosa oli seuraavanlainen:

Lähestymme pääsiäisen aikaa. Nykyisin monien asioiden osalta on ns. puurot ja vellit sekaisin. Pääsiäisen virpomisperinteeseen halutaan sisällyttää esim. noidat, vaikka siunauksesta pitäisi olla kyse.

Kirkon ja koulun välistä yhteistyötä varten on rakennettu neljä koria määrittelemään, mitä saa sanoa missäkin tilanteessa, onko kyse uskonnonharjoittamisesta vai jostain muusta. Uskonto ja usko ovat eri asioita. Mistä neljässä korissa on pohjimmiltaan kyse? Kyse on siitä, saako nimen Jeesus sanoa vai ei. Tällaista on nykyinen ”kristillinen” perinne. Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, että lapset eivät saisi kuulla evankeliumia hyvästä Jumalasta, joka lähetti Ihmisen Pojan, Jeesuksen, jotta jokaisella, joka Häneen uskoo, olisi elämä tässä ja nyt sekä iankaikkisuudessa.

Meidän tulee toimia niin, että voimme vastata asioista niin ihmisten kuin Jumalan edessä, sillä sitä kohti me kuljemme. Miten on heidän laitansa, jotka hallinnollisilla kikkailuilla estävät lapsilta ja nuorilta evankeliumin? Hekään eivät voi esittää verukkeita.

Pääsiäinen muistuttaa myös maailman syvimmästä yksinäisyydestä, hylkäämisestä, vääryyden kokemisesta ja armosta, mutta ei oikeudesta. Jos eräänä pääsiäisenä olisi tapahtunut oikeus, meillä ei olisi mitään mahdollisuutta. Onneksi saimme armon osaksemme. Tartu siihen!

Toivon sinulle ystävä armorikasta elämää!