Kuntavaalit lähestyvät ja on tullut vastattua useampiin vaalikonekysymyksiin. Joukossa on ollut hyviä kysymyksiä. Valitettavasti vastaamisesta on tehty varsin hankalaa, sillä monissa kohdin joutuu vastaamaan vaihtoehdolla ”en tiedä, en osaa sanoa”. Tämä johtuu siitä, että esitetty väittämä pitää sisällään kaksi asiaa, joita ei voi asettaa vastakkain. Kunnan palveluja ajateltaessa vähäisten varojen jakamisessa ei voi asettaa vastakkain lapsia ja vanhuksia. Molemmista ikäluokista tulee pitää huolta niin hyvin kuin on mahdollista.
Yksi kenties ärsyttävimmistä kysymyksistä liittyy vähemmistöihin. Tässä olisi hyvä huomioida, että meistä jokainen kuuluu jollain tavalla vähemmistöön. Miksi yksi ryhmä sukupuolisen suuntautumisen nojalla nostetaan erityisasemaan? Miten todellisuudessa yhteiskunnassamme kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja ihmisten samanarvoisuutta?
Tullessani Suomeen lapsena, niin en osannut puhua paikallista kieltä, saatikka paikallista murretta. Kuuluin vähemmistöön. Koulussa sai kokea monin tavoin hankaluuksia kielivaikeuden takia. Tuolloin 60-luvulla kielitaidoton luokiteltiin varmaan lähinnä tyhmäksi ja oppimattomaksi. Tähän kun lisäsi vielä sen, että olin yksinhuoltajan lapsi, niin kolmannen luokan kansalaisuus oli taattu. Sokerina pohjalla oli vielä se, että meillä oli henkilöauto. Se ei tuollon ollut perheissä itsestäänselvyys, ja lisäksi se, että auton omistajana oli nainen.
Olen nykyisin tuplaleski ja siltäkin osin kuulun vähemmistöön. Pitäisikö leskille suoda kansallinen liputuspäivä?