Marja-Liisa Ekman kirjoitti Keskisuomalaisessa 13.8.2021 vaikeudesta saada virkatodistus vainajan asioiden hoitamiseksi. Olen viime vuosina joutunut hoitamaan useamman perunkirjoituksen. Kokemusta asioiden hoitamiseksi on kertynyt niin kotimaassa kuin Ruotsissa. Erot ovat merkittäviä.
Suomessa ainakin eri papereiden ja palveluiden hinnat ovat ”kohdallaan”. Viranomainen on myös ottanut digiloikkaa. Tuosta loikasta voi aiheutua huomattavaa vahinkoa peruskansalaiselle, joka sitten kantaa vastuun ja seuraukset. Viranomaisen ei tarvitse välittää seurauksista. Riittävä pahoittelu ja selittely riittävät. Digiloikan myötä asioimisesta on tullut kasvotonta ja epäinhimillistä. On varmaan joitain tilanteita, jossa digitoiminta on paikallaan, mutta mikään tietokoneohjelma ei ole niin monimuotoinen kuin elämä voi olla tai on ollut joidenkin kohdalla.
Eri virastojen yhdistymiset lisättynä koronapandemialla toi oman lisänsä asioiden hoitamiseen viime vuonna. Tämä olisi pitänyt ottaa huomioon mm. käsittelyajoissa. Peruskansalaisen pitää hoitaa asiansa nopeasti surunkin keskellä, mutta viranomaisella on reilusti käsittelyaikaa. Pankit niin kuin monet muutkin tahot ovat huolehtineet yläportaan palkoista, mutta ei riittävästä työvoimamäärästä, jotta peruskansalainen voisi ajoissa tavata jopa entuudestaan tutun pankkivirkailijan.
Virkatodistuksen saamisen hitaus esim. pankkiasioiden hoitamisessa olisi kiireellisesti korjattava asia tai sitten pitää muuttaa jotain muuta. Mikäli vainaja on varaton ja hänellä on ollut maksuja suoraveloituksessa, niin niitä ei saa kuolinpesänhoitaja katkaistua ennen virkatodistuksen saamista. Myös edunvalvontakäsittelyt ovat myös olleet käsittämättömän pitkiä. Perintätoimistot taitavat olla näissä tilanteissa tyytyväisiä.
Suomessa ja Ruotsissa asioiden hoitamisessa on eroja. Oma kokemukseni on ainakin se, että Ruotsissa palvelualttius on parempi, ei pimitetä tietoja ja hoidetaan asiat mahdollisimman pian ja ainakin edullisemmin kuin Suomessa. Ruotsissa ei ole perintöveroa. Suomessa elossa olevana jouduin maksamaan perintöveroa myös omista varoista. Kiitos pankin toiminnan.
Automatiikan vastauksista voisi ottaa yhden loppukevennyksen. Vainajalle oli tulossa vakuutusmaksupalautus ohjeineen tulevaisuutta varten. Pyydettiin osoitetietoja, johon vastasin, että nykyistä postinumeroa en tiedä.